sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen puuhanurkka

Pääsiäinen on loistava juhla! Kaksi vajaata työviikkoa, ihan mukava määrä vapaapäiviä putkeen vielä ennen kesälomia, hyvää ruokaa ja paljon suklaata, mutta ei kuitenkaan joulun kaltaisia ruokaövereitä tai stressiä. Lisäksi pääsiäinen tarjoaa hienot askartelu- ja puuhailumahdollisuudet lasten kanssa!

Jaan nyt pääsiäisaskarteluvinkkejä ja kerron, miten me olemme nämä toteuttaneet.

VIRPOMISOKSAT JA VIRPOMINEN

Tänään on vietetty palmusunnuntaita ja lapsiperheessä se tarkoittaa aika usein virpomispäivää. Näin myös meillä. Jostain syystä pajunkissojen haku meni myöhäiseksi (en ymmärrä miten, kun ei meillä yleensä mikään asia jää viime tippaan..). Tänä aamuna mies ja poika kävivät ne jostain katkomassa, ja minä stressissä askartelin muutaman sillä aikaa kun esikoinen repi höyheniä paketeista (vaikka sanoin, että ne ovat joka pussissa ihan samanvärisiä..), ja sisko tyytyväisenä pöydän alla söi lattialle leijailevat armopalat. Mukavaa yhteistä askartelua siis.

Pääsiäisnoidaksi pukeutuminen on lapsen mielestä erittäin jännittävää. Olemme olleet melkein kaksi viikkoa kipeinä sisätiloissa, enkä ole päässyt hankkimaan mitään erityistä. Kaapista löytyi poikani kokoiset, joskin tyttöni kasvua odottelevat, keväänvihreät legginssit ja kukallinen pitkä mekko sekä viittana toimiva poncho. Kävimme virpomassa seinänaapurilla, joka ilahtui kyllä, mutta ihmetteli kenen kanssa olen virpomassa, koska vanhin lapsenihan on poika. Muuten virpominen meni oikein hyvin. Lapsi oli suloinen ja osasi lorun tosi hienosti. Hän muisti lähinnä kohdan "palkka mulle" ja minä sitten täydentelin väliin jotain tuoreista ja terveistä.

PÄÄSIÄISRUOHO

Pakko se on tänäkin vuonna istuttaa, että lapseni saa laittaa tiput ruohikkoon tepastelemaan. Joka vuosi vähän myöhästyn hommasta, suurin piirtein vapuksi saadaan kivat nurmikot. Lisäksi onnistun mokaamaan ruohon istutuksen joka kerta. Ensimmäisellä kerralla se ei kasvanut aluksi ollenkaan, lopulta tiukan tuijotuksen jälkeen se puski 10 harvaa kortta ja ne kuivuivat jo kasvaessaan. Sain vinkin, että ohra kasvaa nopeammin ja viime vuonna ostin sitä. Seurasin pussin ohjeita tarkasti ja taisin tehdä vielä jotain omia pieniä lisäyksiäkin, joiden ajattelin kasvua parantavan. Ruoho homehtui. Innolla odottelen, mitä tänä vuonna käy!

PÄÄSIÄISMUNIEN MAALAAMINEN

Maalatut munat ovat kauniita pääsiäiskoristeita ja lapset tykkäävät vesiväreillä maalata muutenkin, niin tämä on mieluisaa puuhaa. Koskaan ei olla kokeiltu. Tänä vuonna ajattelin, henkisesti olen jo vähän valmistautunut ja tiedän ehkä, miten homma toimii.

Kuulin viime vuonna todella hauskan jutun. Eräs tuttu kertoi isommalle äitiporukalle, miten joku hänen ystävänsä ei ollut ollenkaan tiennyt, että munista pitää sisällys puhaltaa pois ja sen jälkeen vasta maalata. He olivat sitten maalanneet aina täysinäisiä munia. Tuttua nauratti tämä asia ihan kauheasti: miten joku onkin ollut niin tyhmä, vähän on myös tainnut olla koristeilla huono säilyvyys. Tämä oli kyllä päivän vitsi silloin, ja kaikkia muitakin tuntui naurattavan. Olin tuolloin ihan hiljaa (eikä muuten naurattanut), mutta nyt kysyn: missä vaiheessa elämää tämä on kaikille muille opetettu?

1 kommentti:

  1. Kiva blogi sinulla! Kuulostaa kyllä tutulta aika moni ajatus täällä. Jään seurailemaan.

    VastaaPoista