Sinkkuelämän Carrie toi permanentin 2000-luvulle. Myös minä muistan istuneeni kampaajan penkissä ja sanoneeni "sellaiset kiharat kuin Carriella". Jostain syystä minusta ei tullut Carrien näköistä permanentin jälkeen, eikä kukaan varoittanut juurikasvusta ja niistä jäätävistä hiuskuukausista, jos permanenttia ei halunnutkaan uusia, vaan kasvattaa pois. Eikä kukaan kertonut sitäkään, että pitkät vaalennetut hiukset ovat permanentin jälkeen melko entiset.
Tämän kokeilun jälkeen tyydyin väkertämään itselleni iltaisin pikkulettejä kosteisiin hiuksiin, foliokiharoita ja pinneillä kiinnitettäviä avaruussykkyröitä. Kerran kampaajalla näin sen, pitkänmallisen kuuman raudan, jonka avulla hiuksiin tuli kiharat alle kymmenessä minuutissa: SUORISTUSRAUTA! Niin kätevästi kampaaja kiepautti sen hiussuortuvan ympäri ja hetkessä minulla oli kauniit, kestävät kiharat. Jo esineen nimestä olisi pitänyt aavistaa, että jokin ei ole kohdallaan kun kihartamisesta puhutaan, mutta unelma joka-aamuisista kiharoista ilman lettien väkertämistä houkutteli liikaa.
Pian tapahtuman jälkeen teimme matkan New Yorkiin. Tiesin, että siellä on halpaa elektroniikkaa, ja päätin ostaa suoristusraudan reissusta. Hintoja en ollut Suomessa tutkaillut, mutta epäilin sellaisen ihmekapistuksen maksavan reilusti yli 100 euroa. Matkalla kävi tuuri, kun eteeni oikein hyökättiin esittelemään suoristusrautaa ja näytteeksi hiukseni kieputettiin ihanille korkkiruuveille. (KYLLÄ, minä tein sen! Ostin niiltä kauppakeskuksien käytävillä epäilyttäviä kuollutmerimömmöjä ja hiukset tuleen sytyttäviä suoristusrautoja myyviltä tyypeiltä..). Aika kallis oli, mutta varmasti Suomea halvempi, ajattelin (koskaan ei sen jälkeen olisi pitänyt vilkaista Suomessa myytävien suoristusrautojen hintoja). Mukavaa oli, että myyjät vakuuttivat pistokkeen sopivan myös meillä Suomessa. Se mitään sopinut. Sähkömieskaveri vaihtoi siihen sopivan pään, siitä tuli varsin tyylikäs.
Kyseisen suoristusrautavuoden viimeisen päivän muistan parhaiten siitä, että seisoin vessan peilin edessä suoristusrauta kädessä ja itkin. "Miksen minä saa tällä kiharoita?" raivosin. Hiukset suoristuivat vain entisestään ja jakaantuivat ihmeellisiin palkkeihin niissä kohdin, missä rauta oli hetken viipynyt. Ilmassa haisi palanut hius. Välillä sain aikaan jonkinlaisen käherryksen, mutta jos yritin parannella sitä, se suoristui. Lopuksi kokeilin, auttaisiko muotovaahto. Ei ollut järkevää laittaa hiuksiin muotovaahtoa ja sen jälkeen polttaa se kiinni suoristusraudalla, en suosittele. Unohdin suoristusraudan vuosiksi.
Kohtalokas kampaajakäynti oli pari kuukautta sitten. Kuulin siellä kaksi melkein epätodellisilta vaikuttavaa asiaa: juurikasvu on muotia (sitä vain kutsutaan liukuvärjäykseksi), samoin vain hiusten latvoissa oleva kuohkeus ja kiharat (tyvi saa siis olla juurikasvun vallassa ja lässähtänyt päätä myöden). Kuka kotiäiti tämän muodin on keksinyt? Aivan loistavaa! Lopuksi kampaaja teki taas ne hurmaavat kiharat suoristusraudalla, nopeasti ja kätevästi. Minusta alkoi tuntua, että kyllä minäkin jo nyt osaisin. Ja jos pelkkä latvojen käherrys riittää; tyvestä alkavat kiharathan se ongelma on ollut!
Mitään en siis ollut oppinut: eilen ostin uuden suoristusraudan. Suurin toivein kokeilin, miten nämä kaikki suoristusraudattomat vuodet olivat minua kehittäneet ammattitaitoiseksi hiustenkähertäjäksi. Sain aikaiseksi laineita, jotka näyttävät viikon vanhoilta kiharoilta, poltin sormen (sattuu!) ja nyt juuri latvojen kihartaminen tuntuikin yllättävän vaikealta.
Toisaalta olen sittenkin oppinut jotain: ostin suoristusraudan edullisesti ja Suomesta: ei harmita, jos homma ei toimikaan.
En itkenyt tai käyttänyt hiusten väkertämiseen ikuisuutta, koska sellaiseen ei ole enää aikaa. Muistin myös pysyä erossa muotovaahdosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti