sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Perhepeti

Yökyläreissuilla nukumme aina kaikki samassa sängyssä. Viimeksi koin valaistumisen: tämähän on tosi ihanaa! Molemmat lapset lähellä koko yön ja heräävät aamulla iloisina nähdessään koko perheen. Aletaan nukkua näin kotonakin! Miehenkään mielestä ajatus ei ole hassumpi. Reissusta palattuamme myös esikoinen ehdotti illalla kaikkien nukkuvan kotonakin samassa sängyssä; tämähän alkaa hienosti!

Mahdumme kaikki mukavasti, kun esikoinen menee vauvalle tarkoitettuun sivuvaunuun, jossa vauva on nukkunut tasan nolla yötä. Vauva alkaa syödä unimaitoa ja mies ottaa esikoisen kainaloonsa: nyt nukutaan.

Minuutin kuluttua esikoinen aloittaa kyselytulvan. "Muniiko kissa?" "Synnyttääkö possu?" "Minkä kokoisia ovat pienet possut?" "Mitkä kaikki eläimet synnyttävät?" "Iskä kerro!". Pikkusisko havahtuu jokaiseen kysymykseen ja kääntää päänsä veljen suuntaan. Mahakin alkaa olla täysi, johan tässä voi lähteä tutkimaan, mitä sängyssä oikein tänä iltana tapahtuu! Kuopus kierii hurjaa vauhtia isäänsä päin ja alkaa sitten kiivetä tämän yli isoveljen luo. Hänet palautetaan minulle. Hän kierii uudelleen. Sivuvaunusta kuuluu: "Onko nyt yö, ilta, aamu vai helmikuu?" Kuopus palautetaan. Hän suuttuu ja alkaa itkeä. "Haluan juoda vettä!" huutaa sivuvaunu. "Mamama, tätätää!" huutaa kuopus vastaukseksi. Isä hakee vettä ja kuopus saa hepulikohtauksen, kun ovenraosta tulee valojuova: "Onko sittenkin aamu, jännittävää!"

Puolen tunnin sirkuksen jälkeen esikoinen ilmoittaa: "Haluan mennä omaan sänkyyn nukkumaan!". Suostumme miettimättä sekuntiakaan. Esikoinen nukahtaa omaan sänkyynsä isänsä kainaloon alle kymmenessä minuutissa, vauva minun kylkeeni samassa ajassa. Nukkumisjärjestelyt ovat kuin ennenkin.

Sujuukohan seuraava yritys paremmin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti