sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Hyvää matkaa! Trevlig resa! Have a pleasant journey!

Joskus kodin arki ja askareet, ruoanlaitot ja samat ympyrät ovat puuduttavia. Kun lasten kanssa on kotona, on mahdollista tehdä vaikka keskellä viikkoa matka toisella paikkakunnalla asuvan ystäväperheen luokse tai viettää viikonloppu koko perheen voimin muualla, poissa arjesta.

Matkat pienten lasten kanssa harvoin sujuvat täysin ongelmitta tai suunnitelmien mukaan. Autolla liikkumista vältän useammastakin syystä (lue esim. kirjoistus aiheesta minä ja autoilu). Lisäksi käytännön kokeet todistavat, että tuntia pidempää matkaa ei tällä kokoonpanolla kannata vapaaehtoisesti lähteä autolla taittamaan.

Kotikaupunkini parhaimpiin puoliin kuuluu junarata, jota pitkin pääsee usein ja nopeasti pois täältä. Lasten kanssa junalla on melko kätevä matkustaa: lapset voivat syödä junassa, käydä vessassa, leikkiä ja jopa nukkua. Kerran tosin matkustin vauvan kanssa kolme tuntia pikajunalla. Sitä en tee enää koskaan, menen autollakin mieluummin.

Lyhyillä matkoilla kohtaa kuitenkin ongelman: missä mittakaavassa täällä voi tehdä asioita ja ehtiä silti pois kyydistä silloin kun pitäisi? Varsinkin talvella haalarien riisuminen ja pukeminen kahdelle pienelle lapselle vie aikaa ja mahdollinen villikortti nimeltä "uhmakohtaus" on otettava huomioon. Pukeminen on siis aloitettava hyvissä ajoin. Pukemista ei kuitenkaan saa aloittaa liian aikaisin, koska silloin tuloksena voi olla kaksi raivoissaan ja kuumissaan huutavaa lasta ja villikorttien lisääntyminen. Alle tunnin matkalla olen joskus tehnyt niin, että olemme olleet lähes täysissä pukeissa perhehytissä syömässä ja lukemassa. Sitä ei kuitenkaan voi tehdä liian usein eikä kovin pitkillä matkoilla, sillä leikki-ikäisen palo yläkeran leikkivaunuun on todennäköisesti suuri, eikä mikään määrä rusina-askeja sitä taltuta.

Toinen ongelma on vauvan ja leikki-ikäisen yhdistelmä junassa. Vauvaa ei oikein voi laskea mihinkään, mutta esikoinen pitäisi pukea, portaat pitäisi päästä jalat edellä alas ja vessakäynninkin olisi onnistuttava. Ymmärrettävää mutta hankalaa on, että leikkivaunu on yläkerrassa ja rattaat on jätettävä alakertaan. Onneksi leikkivaunusta paikan valinneet kanssamatkustajat ovat yleensä oikein avuliaita ja mukavia. Viimeksi kanniskelin rauhassa vauvaa, kun eräs äiti puki täyspalvelusta nauttivalle esikoiselleni ulkovaatteet päälle "Minulla on itselläni kuitenkin vain yksi lapsi", äiti tuumasi.

Intercityn inva-wc on erittäin tilava ja kätevä. Kaikki tapahtuu napin painalluksella, ja sepäs leikki-ikäistä riemastuttaa. Oven käytävään saa ihan itse avattua, vaikka silloin kun äiti on pöntöllä! Neuvoista huolimatta oven sulkeminen ei kuitenkaan käy leikki-ikäiseltä (ikävä kyllä!) yhtä kätevästi. Mielenkiintoinen nappi on myös "hätäkutsu", jonka painaminen saa hauskan piippaavan äänen aikaan. Viime reissulla vauva teki viikon tavarat kerralla vaippaan ja niitä (sekä kaikkia vaatteita..) vaihtaessani esikoinen soitteli hätäkutsua minkä ehti. Tasaisin väliajoin ystävällinen ääni huusi: "onko siellä vessassa jokin hätä" ja vastaukseni oli aina sama "ei, vain 3-vuotias!".

Olen myös esikoisen vaippa-aikana ollut jo kävelevän lapsen kanssa samoissa asioissa junan vessassa, kun juna on tehnyt äkkijarrutuksen. Olen tarttunut esikoiseen, ettei tämä olisi lentänyt pitkin wc:n seiniä, vaippa on lentänyt kädestäni ja samoin sen sisältö - eri suuntaan kuin vaippa. Siivotessani vessan lattiaa mietin ainoastaan: onneksi se ei tippunut meidän kummankaan päähän.

On aina suuri helpotus, kun junasta on päästy oikeassa paikassa pois ja kyläpaikka häämöttää. Joskus tosin mietin, onko meistä enemmän vaivaa kuin iloa, kun esikoinen tylsistyy kaverini luona ja käy nakkelemassa kämppiksen lasiesineitä lattialle ja vauva syö kukkia. Toisessa lapsiperheessä taas rytmien erilaisuus saattaa aiheuttaa jännitystä: esikoinen saa viiden minuutin aikana kolmet itkupotkuraivarit ja kuopus intoutuu heittelemään legoja juuri silloin, kun perheen lapset koettavat nukahtaa päiväunille. Näihin tilanteisiin minulla tosin on ehkä patentin vaativa ratkaisu, jonka esittelen piakkoin täällä blogissa.

Reissuun ei myöskään voi ottaa koskaan kaikkea sitä arsenaalia, joka kotoa löytyisi tiukan paikan tullen. Varavaatteita esimerkiksi tuntuu harvoin olevan tarpeeksi. Sellaisia olisimme tarvinneet vaikkapa viime vuoden loppupuolella, kun olimme ystäväni luona. Oli kunnon sateinen kurakeli ja esikoinen innostui kaivautumaan kyynärpäitä myöten kuraiseen hiekkaan. Hän viihtyi niin hyvin ja nautti ulkoilusta, etten hennonnut kieltää. Vaihtovaatteita ei ollut mukana. Menimme puistosta kahvilaan, ja matkalla kura oli ehtinyt mukavasti kuivua. Kahvilassa se alkoi jo varista pois haalarista. Hiekkaiset jalanjäljet pienen kahvilan poikki johtivat meidän pöytäämme, jossa istui hiekkainen poika. Näky oli niin koominen, että muitakin asiakkaita nauratti. Poika jätti jälkeensä myös peppunsa kokoisen läntin hiekkaa penkille sekä kahvilasta pois johtavat jalanjäljet. Kahvilan henkilökuntaa ei naurattanut. Me lähdimme melko nopeasti, ja mietin vain: onneksi emme asu täällä.

Yökyläreissuihin liittyy oma jännityksensä: olen tottunut siihen, että iltahommia ja nukutusta hoitamassa on kaksi ihmistä; yksi kummallekin lapselle ja kaikki sujuu hienosti. Kun olen lasten kanssa yksin yökylässä, on nukutuksesta selvittävä myös luonnollisesti yksin. Sen olenkin ehtinyt tehdä jo useamman kerran väärin. Pahin virhe on syöttää vauva ensin: silloin ei nuku kukaan ainakaan tuntiin. Esikoinen ei nukahda, jos syötän kuopusta. Kuopus ei nukahda, jos esikoinen ei nuku. He villitsevät toisiaan ylitseni, kuopus nauraa räkättää veljeään, kiipeää ylitseni repimään tämän hiuksia ja kasvoja ja antamaan muita hellyydenosoituksia, esikoinen haluaa välttämättä keskustella aivan kaikesta mielen päällä olevasta juuri nyt ja jaksaa toistaa saman kysymyksen 27 kertaa.

Matkaaminen pois kotiympyröistä tuntuu usein aikamoiselta säätämiseltä. Silti lopputulos on aina plussan puolella. Ehkä väsyttää vähän enemmän, ehkä on jollain tasolla ollut raskaampaa. Silti henkistä pääomaa on niin paljon enemmän, että sillä jaksaa taas viikon tavallista arkea täällä kotona! On ihanaa nähdä ystävää ja juoda yhdessä kahvia, vaikka jaloissa olisikin pari lasta. On rentouttavaa olla päivä toisen perheen luona ja antaa lasten leikkiä yhdessä, vaikka meno olisi villiäkin. On ihana päästä isovanhemmille yökylään ja nauttia siitä, että käsipari on aina valmiina ottamaan jomman kumman lapsosen, tai molemmat.

1 kommentti:

  1. Osu ja uppos! :D Taas niin hyvä kirjoitus, hyvä Sinä! <3

    VastaaPoista