Vain harvoin otsikon lauseesta seuraa mitään hyvää.
Mieheni oli kerran lasten kanssa alkuillan. Hän kertoi juoneensa rauhassa pari kuppia espressoa, syöneensä samalla suklaata ja lukeneensa lehteä. Lapset olivat leikkineet hiljaa ja tyytyväisinä. Mietin omia päiviäni lasten kanssa: miten minä en pysty samaan? Melko pian sain kuitenkin kuulla, että sinä aikana lapset olivat piirtäneet tummaan sohvaamme jättikokoisen auton taululiiduilla.
Itse täytin eräänä päivänä tyytyväisenä tiskikonetta: onpa mukavaa, kun lapset viihtyvät leikeissään ja saan kerrankin tehdä tämän rauhassa! Pian aloin kuitenkin kuunnella, että on aivan liian hiljaista, sillä minkäänlaisia ääniä ei kuulunut. Lapsia ei ollut missään. Löysin heidät etupihalta: 1-vuotias istui keskellä pihaa ja söi kiviä, ja 3-vuotias ajoi vimmaisasti potkupyörällä ympyrää.
Itse viihdyin lapsena serkkujeni kanssa isotädin ullakolla hyvän tovin, leikit olivat mainiot. Olimme löytäneet isotädin loimilangat, tunkeneet ne kirnuun ja kirnunneet ihan kunnon voiksi. Muistelisin, ettei niistä parhaalla tahdollakaaan enää mitään voinut kutoa.
On kuitenkin niitä ihaniakin yllätyksiä: 3-vuotias on ollut hiljaa, sillä hän on keskittyneesti koonnut äidille herkkuaamupalaa leikkiruoista, ja 1-vuotias on kiivennyt itse isoveljänsä sänkyyn lukemaan kirjaa.
Meillä oli kerra kans liia hiljasta, mentii kattomaa, ni pikkuherra oli löytäny sinkkirasvan, ja maalannu mustan lipaston sillä kokonaa -_-
VastaaPoista